Ystävällisyyden harjoittaminen verkossa Maailman ystävällisyyspäivänä
10. marraskuuta 2022
Sunnuntaina vietetään Maailman ystävällisyyspäivää, joka on omistettu kouluttamiselle ja ihmisten innostamiselle valitsemaan ystävällisyys - sekä oikeassa elämässä että verkossa. Yksi Snapin perusarvoista on ystävällisyys ja osoitamme sitä päivittäin. Ystävälliset teot ja ystävällisyyden osoitukset liittyvät myös verkkoturvallisuuteen, koska monet verkkoturvallisuuden ongelmista johtuvat käytöksestä, joka ei huomioi toisia tai on tylyä.
Uuden Snapin tutkimuksen tulokset osoittavat, että kolme neljäsosaa Z-sukupolven vastaajista ilmoitti altistuneensa ainakin yhdelle verkkouhalle kolmen kuukauden aikajaksona aiemmin tänä vuonna. Yli kaksi kolmasosaa teini-ikäisistä (68 %) ja 83 % nuorista aikuisista sanoi, että he ovat henkilökohtaisesti joutuneet jonkin digitaalisen uhan kohteiksi. Noin yksi viidestä (19 %) teini-ikäisestä mainitsi riskin olleen verkkokiusaaminen tai häirintä. Kyseinen osuus nuorille aikuisille on suurempi, 22 %. Muut henkilökohtaiset uhat molemmille ikäryhmille olivat altistuminen vihapuheelle ja erilaiset seksuaaliset uhat.
"Verkkokiusaaminen heikentää verkkomaailmaa", sanoi Nicholas Carlisle, Power of Zero -järjestön toiminnanjohtaja. Se on voittoa tavoittelematon järjestö, joka toimii tiiviisti Snapin kanssa ja on julkaisemassa maailmanlaajuisen ohjelman opettamaan ystävällisyyttä verkossa jo varhaisesta iästä lähtien. "Se saa jotkut poistumaan, toiset voimistamaan ääntään verkossa, ja se estää internetin alkuperäisen tavoitteen lisätä yhteyksiä, yhteistyötä ja luovuutta. Vastalääkkeenä toimii meidän jokaisen sinnikäs sitoutuminen ystävällisyyteen verkkokeskuteluissa ja sosiaalisen median alustojen tarjoamien työkalujen käyttö estämiseen, ilmoittamiseen ja avun saamiseen."
Kiusaamisen ja häirinnän torjuminen
Kenenkään ei pitäisi kokea kiusaamista henkilökohtaisesti tai verkossa. Snapchatin yhteisön säännöt kieltävät selvästi ja yksiselitteisesti kaikenlaisen kiusaamisen, uhkailun ja häirinnän. Emme halua sitä alustalle; se ei vastaa sitä, mitä varten Snapchat on luotu ja suunniteltu. Jos joku kokee tai huomaa meidän sääntöjemme mahdollista rikkomista mukaan lukien kiusaamista tai häirintää, kehotamme heitä ilmoittamaan siitä meille heti.
Me tarjoamme sovelluksen sisäisiä ilmoitustyökaluja, joissa ihmiset voivat ilmoittaa tietyistä Snapeista (valokuvat tai videot) ja tileistä. Snapchattaajien tarvitsee vain painaa pitkään sisältöä tehdäkseen siitä meille ilmoituksen, tai he voivat täyttää tämän verkkolomakkeen tukisivustollamme. Kuka tahansa voi lähettää kyseisen lomakkeen riippumatta siitä, onko hänellä Snapchat-tiliä. (Lisätietoja ilmoituksen tekemisestä Snapchatissa täältä.) Snapin luottamus- ja turvallisuustiimi, joka toimii vuorokauden ympäri joka päivä, tarkastaa ilmoitukset ja ryhtyy vaadittaviin toimiin. Toimet voivat olla rikkeen tekijälle lähetettävä varoitus, tilin estäminen tai sen sulkeminen kokonaan.
Rikkeen tekijän voi myös estää tai poistaa painamalla pitkään henkilön nimeä kunnes näkyviin tulee valikko, jossa näkyy otsikko Hallinnoi kaveruutta. Pudotusvalikossa näkyvät punaisina vaihtoehdot Ilmoita, Estä ja Poista kaveri. Suosittelemme tietenkin poistumaan ryhmächatista, jossa kiusaamista tai muuta epätoivottua käyttäytymistä saattaa esiintyä ja ilmoittamaan siitä Snapille välittömästi. Kun kerrot meille loukkaavasta tai haitallisesta sisällöstä ja käyttäytymisestä, autat parantamaan koko yhteisön verkkokokemusta kaikkien osalta.
Vanhemmat, huoltajat ja muut luotettavat aikuiset, jotka ottavat yhteyttä teini-ikäisiin lapsiinsa Snapchatin uuden Perhekeskus-ominaisuuden avulla, voivat myös ilmoittaa tileistä, jotka saattavat aiheuttaa heille huolta – ja he voivat tehdä sen suoraan sovelluksessa. Tulevissa päivityksissä Perhekeskukseen tulee myös ominaisuus, jonka avulla nuoret voivat ilmoittaa huoltajilleen, että he ovat tehneet ilmoituksen Snapille.
Lisää tutkimustietoa
Snapin uusi tutkimus tarkastelee verkkoelämän eri näkökohtia, jotka edistävät yleistä digitaalista hyvinvointia. Tutkimus tutki teini-ikäisiä, nuoria aikuisia ja 13-19-vuotiaiden teinien vanhempia Australiassa, Ranskassa, Saksassa, Intiassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa huhtikuun ja toukokuun 10. päivän välisenä aikana vuonna 2022. Heidän vastauksensa koskivat vuorovaikutusta verkossa helmikuun ja huhtikuun välisenä aikana.
Tutkimukseen osallistui yhteensä 9 003 henkilöä, ja täydet tulokset* tullaan julkaisemaan kansainvälisen Safer Internet Day 2023 -päivän yhteydessä 7. helmikuuta. Me jaamme kuitenkin valikoituja tuloksia World Kindness Day -päivänä kannustaaksemme kaikkia myötätuntoiseen ja kunnioittavaan vuorovaikutukseen Snapchatissa ja muussa sosiaalisessa mediassa.
Odotamme innolla voidaksemme jakaa täydet tulokset, mukaan lukien ensimmäisen digitaalisen hyvinvoinnin indeksin jokaiselle kuudelle maalle erikseen ja vertailuna ensi vuoden alussa.
Sitä odotellessa toivotamme Hyvää World Kindness Day -päivää. Pyritään yhdessä olemaan ystävällisiä toisillemme läpi koko vuoden, ei vain marraskuun 13. päivänä.
- Jacqueline Beauchere, alustan turvallisuuspäällikkö
* Teini-ikäisten ja nuorten otoskoko oli 6 002, joista 4 654 kertoi käyttävänsä Snapchatia. Yhteensä 6087 vastaajaa tunnistautui Snapchatin käyttäjiksi (mukaan lukien vanhemmat). Kysymykset eivät keskittyneet erityisesti minkään yksittäisen sosiaalisen median alustan käyttäjiin, vaan siinä kysyttiin verkkovuorovaikutuksesta yleisesti.